Kuolevan blogi

 Olen nukkunut jo jonkin aikaa kohtalaisen hyvin, käyttäen 0,7 mg doksepiiniä. Kyllä, melko pieni annos, jota aion hiljalleen edelleen pienentää. Tänään menen tuon määrän alle. Mutta vaikka olen nukkunut ihan kohtuullisesti, niin oloni ei ole parantunut merkittävästi. Aina välillä on ns. normaalin suuntainen olo, mutta melko nopeasti perään iskee jonkilaista pahoinvointia. Sanalla pahoinvointi tarkoitan epämielyttävää oloa, jota en oikeastaan voi kovin tarkasti määrittää. Se on epämukava olo. On melkoisen turhauttavaa ymmärtää, että tässä maailmassa vain sattuma ratkaisee asioita. Tänään positiivista oli se, että pahempia tuskaoireita ei ollut. Enemmänkin minua on alkanut nukuttamaan. Onkohan se hyvä merkki vai huono merkki. Saa nähdä. Tänään pakotin kuitenkin itseni neljän ja puolen kilometrin lenkille. Vielä vuosi sitten juoksin puolimaratonin aika kevyesti - nyt pieni lenkki tuntuu raskaalta. Minulla oli tapana juosta kymmenen kilometrin lenkkejä viikottain muiden lenkkien ohella. N

 Sanotaan, että jos nukkuu huonosti, niin lihoaa. Olen sen jälkeen, kun tämä helvetti alkoi, olen vain laihtunut. Tänään huomasin, että taas oli kilo hävinyt. Mitäköhän tuo mahtaa merkitä? Oikeasti olen alkanut kuluttamaan enemmän energiaa? Voi olla, sillä olen yrittänyt liikkua niin paljon, kun voimat vain ovat riittäneet. Olen vaikka hammasta purren puskenut eteenpäin. Ero on vain huomattava, sillä vielä vuosi sitten minulle kertyi pikku hiljaa kiloja. Mutta kaikki on tässä maailmassa mahdollista. Luin jonkun toisen blogista kauhistelua lihomisen mahdollisuuksiin, jos nukkuu liian vähän. No, lihominen ei ole aina itsestään selvyys. Lihominen liittyy kuitenkin elämäntapaa ja ruokailutottumuksiin ja vastaaviin. No, laihtuminen voi olla merkki myös jostain muusta, mutta sitä en pohdi tällä hetkellä. Katsotaan kun alkaa paino ensin tippumaan kunnolla. Viimeeksi niin tapahtui Afriikassa ollessani, mutta siitä on aikaa jo ja silloin syynä luonnollisesti oli ruokavalio.

 Jostain syystä heräsin kahdelta aamulla enkä enää pystynyt nukkumaan. Mietin siinä, että tässä on nukuttu ehkä lähelle viisi tuntia - jos ei mitään niin aletaan tekemään työtä. Jos olisin vain väsynyt, niin olisin tyytyväinen, mutta minulla on jatkuvasti väsymyksen lisäksi olo kuin olisin jatkuvasti jonkinlaisessa horkassa. Loma päättyi. Ja päätin loman jälkeen, että olo ei parane - ei jaksa enää taistella, joten tehdään normaalia työpäivää. Etätyöläisen mahdollisuus. Mietin itsekseni kuinka moni tekisi tässä samassa kunnossa normaalia työpäivää. Jonkun lääkärin, jonka kanssa puhuin viimeeksi lausunnossa oli maininta, että varmaan olisi hyvä jatkaa sairaslomaa. Mitä hyötyä sairaslomasta on, kun joutuu vain sitten katselemaan seiniä ja miettimään, milloin kaikki päättyy. Mielummin elän kuin viimeistä päivää ennen kuin kidun - Ja minä pidän työstäni. Ainakin työni saa minut tuntemaan, että olen elossa. Minulla on tarkoitus. En enää jaksa edes miettiä, että saisin itseni kuntoon. Pidän t

 Löysin mielenkiintoisen lääkäri-aiheisen artikkelin pomppiessani netin maantiellä, kun pahin tuskatunne oli helpottanut. https://laakari2030.fi/blogi/lorem-ipsum-dolor/ Artikkelissa pohditaan tulevaisuuden lääkärin ja potilaan välistä suhdetta. Siinä mietitään näkemystä, jossa tulevaisuudessa lääkäri on turha asia. Artikkelin loppupuolella pohditaan, että potilas voisi itse diagnosoida itsensä. Todennäköisesti potilas vielä diagnosiin jälkeen hoitaakin itseään. Itse artikkelia lukiessani pohdin, että tämän täytyy olla nykypäivän lääkärin unelma. Päästä työhön, jossa kaikki vastuu on siiretty potilaan puolelle. Mutta tarkemmin mietittyäni tajusin, että vastuuhan hoidosta on jo nyt potilaan puolella. Ai, niin. Myös tutkiminen on jo myös melkein siirretty potilaalle. Potilas tapaa satunnaisia lääkäreitä ja on itse pääsääntöisesti vastuussa hoidostaan - tai hoitamattomuudestaan. Ja Potilas joutuu itse kokoamaan palapeliä, mikäli omalta tilaltaan on siihen kykenevä. Hän siis tutkii itseään

 Olen aamupäivän yrittänyt keskittyä ulkoisiin asioihin. Kirjoittaa, käydä ulkona, tehdä leipää. Oloni ei ollut mikään kehuttava. Tuntui siltä kuin vartaloni olisi halunut kovasti säpinää, kun taas mieleni olisi halunut rentoutua ja olla vain levätä. Kaksisuuntainen mielialahäiriö? Ei minusta. Kaksisuuntaisessa käsittääkseni mieli on mukana menossa. Kilpirauhasarvoni osoittivat joku päivä sitten, että minulla ei ole kilpirauhasen liikatoimintaa päällä. Toki arvot olivat hieman korkeat, mutta on vaikea uskoa, että muutaman mikrogramman lisäannos edellisen päivän aikana olisi luonut oireet, jotka alkoivat tosin jo edellisiltapäivänä. Mutta toisaalla minun kohdallani se on mahdollista. Olen erittän herkkä muutoksille. Tätä eräs itseään täynnä ollut endokrinologi ei halunut uskoa. Hän sanoi, että ei uransa aikana ollut tavannut ketään potilasta, joka olisi ollut niin herkkä. Tyypillinen esimerkki lääkäristä, jolla on silmälaput silmillä. Aina elämässä voi törmätä johonkin uuteen asiaan -

 Ehkä tässä maassa pitäisi olla julkinen rekisteri jokaisesta lääkäristä, hieman samallainen kun on nyt potilaista Kanta järjestelmässä - Rekisterissä olisi tieto siitä, mitä jokainen lääkäri oikeasti on saanut aikaa ja millaisia hoitoja hän on tehnyt. Rekisteristä kävisi ilmi äkkiä, onko lääkäri vain paperien pyörittäjä, joka osaa oikeasti hoitaa vain nuhakuume potilaita ja joka voitaisiin korvata ihan hyvin sairaanhoitajalla. Ja ennen muuta kirjoittaako lääkäri vain hienoja kirjoituiksia ja neuvoja julkisuuteen ja oikeasti ei osaa hoitaa ketään. Rekisterissä ehdottomasti pitäisi olla lääkärillä olleiden hoitosuhteiden määrä ja niiden kestoaika. Jos hoitosuhteiden määrä olisi valtava ja niiden kesto olematon, olisi kaikkien tiedossa, että kyseinen lääkäri ei omaa hoitotaitoja - vain kevyttä diagnoositaitoa. Lue aina ensin https://kuolevanblogi.blogspot.com/2021/07/ensimmainen-postaus.html

 Ohimennen törmäsin sivustoon, joka kertoo miltä oikeasti tuntuu sairastaa Suomessa. https://ala-sairastu-vakavasti.blogspot.com/   ja facebook   https://fi-fi.facebook.com/alasairastuvakavasti Kokemukseni perusteella sivut kertovat aika hyvin Suomen 'sairaanhoidon' tilasta. Eli täysi kaaos. Tätä kaaosta sitten kaunistellaan hienoilla sanoilla, millä kuvataan, miten kaikki toimii hienosti. Voisin tuohon äsken mainitsemaani linkitykseen mainita, että siinä ei taideta ottaa kantaa siihen, miten käsite 'hoitava lääkäri' määritellään. Vaikka käytössä olisi hieno rekisteri ihmisistä, jotka osaavat jotain tiettyä taitoa, niin siltikin jää puuttumaan hoitava lääkäri, joka osaa ohjata potilaan erikoislääkärille, joka kuitenkaan ei ota mitään vastuuta. Eli joko täytyy olla niin, että erikoislääkäri on Hoitavalääkäri tai jokaisella suomalaisella pitäisi olla Hoitava lääkäri siinä vaiheessa, kun sellaista tarvitaan. Tässä palataan taas kysymykseen rahasta ja ajasta ja resurseista.

 Lääkärit viettävät yleensä potilaan kanssa vain pienen hetken. Vaihtavat pari sanaa. Ja potilas on yleensä siinä kunnossa, että varmasti ei osaa eikä myös tajua kysyä, niin mitään potilaalle ei myöskään kerrota. Joten tulos on selvä: Kun ei kysy, niin ei varmasti potilaalle kerrota juuri mitään, koska aika on rahaa ja pitää kiirehtiä toisaalle. Tämä kuulostaa jo pienellä miettimisellä väärältä. Ongelma tuossa on nimenomaan raha ja aika. Kumpaakaan lääkärillä ei tunnu koskaan olevan. Eli lääkärin tehtävään kuluu viettää potilaan kanssa mahdollisemman vähän aikaa ja yrittää auttaa tätä mahdollisemman vähän. Auttaminen on terveydenhoitajien tehtävä, jotka taas eivät uskalla tehdä mitään muuta kuin juuri sen vähän, mitä heillekään on kerrottu. Jotenkin on sellainen tunne, että Suomen kannattaisi kutsua Lääkärit ilman rajoja hoitamaan paikallista terveydenhuoltoa. Ainakin maahan saataisiin mahdollisesti osaavampaa joukkoa kuin nämä nykyiset poppamiehet. Tai niin voi toivoa. Kohta pitää taa

 Tuskainen olo alkaa yleensä siinä lähellä kelloa 17.00 - sitten riippuu hieman, kuinka hyvin on nukkunut jatkuuko olo aina 20.00 asti ennen kuin helpottaa. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, miksi tunnen näitä tulevia ja meneviä kevyitä kiputiloja. Kutsun tätä kivuksi, vaikka tämä ei tavallaan satu, vaan on enemmänkin tuskaa. Kyllä, tässä kohtaa voisi miettiä tietenkin sairastanko jotain masennusta tai vastaavaa, olisiko tilani vain psykologista harhaa. Vaikea sanoa, koska käytännössä minulla on jokunen perussairaus, jotka ovat voineet ärtyä kaiken keskellä. Huvittavaa on, että noiden perussairausten tilasta yksikään lääkäri ei ole juuri ollut kiinnostunit. Mutta ihmistä ei hoidetakaan kokonaisuutena. Lääkärit oikeasti hoitavat vain oireita eivät oikeasti paneudu, mikä on vikana.   Voimia minulla tänään ei ollut. Juoksin maraatonin noin vuosi sitten ja mielestäni olin silloin parhaimassa kunnossani vuosiin.  Nyt en ole. Yritin kävellä jonkun kilometrin, mutta voimat lähtivät alta tus

 On mielenkiintoista huomata, miten Amerikkalaisten nettisivujen ja Suomalaisten nettisivujen tietämys Doksepiinista unilääkkeenä eroavat toisistaan. Kevyellä etsinnällä englanninkielieliseen maailmaan havaitsi, että doksepiini mielletään pääsääntöisesti unilääkkeenä tällä hetkellä. Toki aine alunperin on ollut masennuslääke. Suomalaiset sivut eivät juuri doksepiinia noteeraa - ja jos noteravat, niin tietoa ei juuri lääkkestä ole. Joitakin faktoja: 1. Unilääke koko alle 6 mg. Itse aloitin käyttämään 1 mg arvolla. Mutta virallisesti annokset ovat 6, 3 ja 1 mg. Tehokkaimmaksi väliksi mainitaan 6 - 3 arvoista annostusta. Joillakin Suomalaisilla sivulla puhutaan ihan käsittämättömistä annoskoista, varsinkin kun puhutaan docal nimisestä poistuneesta tabletista. 2. Kun tarkastelee yhdysvaltalaisia tutkimuksia, niin tämä on hyvä muistaa. Doksepiinia ei kannata ottaa hyvin syödyn aterian kohdalla. Varsinkin rasvapitoinen ateria siirtää lääkkeen maksihuipun saavuttamista kolmella tunnilla, joll

 Olo on kuin tekisin kuolemaan. Viime talvena oli useita kertoja tähän suuntaan oleva olo. Kerran kun voimat lähtivät alta, soitettiin ambulanssi paikalle.  Minulta katsottiin perusarvot, varmistettiin että paine oli ok. Otettiin ekg, sydänmessä ei ollut vikaa. Lääkärin mielestä minua ei tarvinnut viedä ampulanssilla päivystykseen, mutta voisi olla kiva jos itse tulisin päivystykseen antamaan verinäytteitä. Olin ollut muutaman kerran ennen tuota hetkeä päivystyksessä ja pohdin siinä voimat poissa, että onko mitään hyötyä mennä paikkaan, missä sai istua ikuisuuden ja sitten lähetettiin kotiin. Päivystys ei käytännössä varmista kuin että elintoiminnat toimivat. Jos voi nopeasti diagnosoida jotain, niin sen se tekee ja saattaa laittaa jonnekin lähetteen. Jos päivystys ei pysty diagnosoimaan asioita, niin se käytännössä lähettää kotiin ja käskee hakemaan apua jostain. Voimani oli tuona talvisena hetkenä niin matalat, että en edes harkinnut päivystykseen menemistä. Tuo kerta oli varmaan toi

 Kuulin tarinan - siis huhun, jota en pysty mitenkään varmistamaan todeksi. Eräässä paikallisessa terveyskeskuksessa oli muistisairas potilas jätetty yksin odottamaan kuljettavaa taksia ilman saattajaa. Potilas ei muistanut, missä asui, joten hän antoi osoitteeksi entisen osoitteensa, kun kuljettaja tuli hakemaan häntä. Tulos ei ollut kovin hyvä. Olen itse tuon kyseisen terveyskeskuksen asiakas. Ja kyllä ymmärrän miten tuo oli mahdollista. Itse olen jonkin aikaa harkinnut terveyskeskuksen vaihtamista. Jos vaihtaminen sinänsä auttaa muussa kuin että voi asioida toisen terveyskeskuksen kanssa. Ehkä hyviäkin tarinoita voi joku kertoa suomen julkisesta terveyden huollosta. Vaikka kaunisteltuja tilastoja, joiden todellisesta luonteesta ei voi olla täysin varma. Lue aina ensin https://kuolevanblogi.blogspot.com/2021/07/ensimmainen-postaus.html

 Kun lääkärien unilääketaidoista ei ollut apua - eli kukaan ei oikeasti kuunnellut ongelmaani ja oikeasti miettinyt, minkälaisesta lääkkeestä voisi minulle olla apua - piti kaivaa aine itse esiin. Doksepiini on unilääkkeeni nimi - otin sitä illalla noin 1 mg, joka ei tosiaan auttanut minua nukkumaan, mutta paransi vähäisen uneni laatua. Parasta aineessa oli mielestäni tuolla pienellä annoksella, että se pakkottaa käyttäjän itse löytämään nukahtamisen; sekä että uni selvästi lopulta tulee, vaikka siinä kestäisi kauan; sekä että aine rauhoittaa mieltä. Sehän on kuitenkin ahdistukseen suunniteltu ikivanha mielialalääke. Mikä onkaan ahdistavampaa kuin se, että pelkää ettei nukahda. Hankin itselleni tarkan vaa'an, jolla voin mitata unilääkkeen kokoa. Näin ollen pystyn pikku hiljaa vähentämään lääkettä, kun mahdollisesti saan lopulta oikeasti unta. Eli tavoitehan on nukkua ilman mitään lääkkeitä - ehkä melatoniini voi olla pienellä määrällä lopulta tarpeen. Tämä on siis suunnitelmani, jo

Yritän löytää parhaan ratkaisun siihen uniongelmaan, joka minulle on kehittynyt tämän koko ruljansin aikana. Vertailen unilääkkeitä ja niistä annettua informaatiota. Tutkin unilääkkeettömiä hoitoja ja miten voisi hiljalleen rakentaa itselleen unilääkkeetömän unen takaisin. On järkyttävää, miten paljon roskaa netistä löytyy. Esimerkiksi doksepiinista ja mirtazapinin käytöstä unilääkkeenä on niin paljon sekavaa tietoa, että pahaa tekee. Doksepiinia unilääkkeennä kannattaa käyttää todella pienenä annoksena ehdottomasti alle 6mg ja omasta kokemuksesta mirtazapiini menee myös alle 7 mg joukkoon - eli mielummin mirtazapin annos lähempänä yhtä kuin tuota puolikasta tablettia. Mutta olemme kaikki erinlaisia. Milloin lääke kannattaa ottaa. No kun katsoo varsinaisia lääkkeelle tehtyjä tutkimuksia, niin doksepiinin ottoaika on ollut puoli tuntia ennen nukkumaan menoa. Ja kokemuksesta tiedän mirtazapiinin liikkuvan samoilla vesillä. Netissä näkyy 2 tuntia ennen nukkumaan menoa ohjetta - jotenkin h

 Netistä löytyy harvinaisen tosi toteamus: Mitä vähemmän lääkärillä on potilaalle aikaa, sitä varmemmin tämä lähtee vastaanotolta resepti kourassa.   Ja lääkärillähän ei ole potilaalle juuri koskaan aikaa, koska aika on raha ja vain raha ratkaisee pääsääntöisesti korruptoituneessa lääkärien maailmassa. Sana korruptio tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että ilman merkittävää rahallista panostusta ei lääkereiltä juuri nykyään apua saa - ja kaikilta ei saa edes rahalla apua, varsinkaan niitä lääkäreiltä, joilla taidot eivät ole kovin korkealla tasolla ja näkemys asioihin kapea alaista. Sinä päivänä, kun julkinen terveyden hoito pystyy tekemään mitään esimerkiksi minun kaltaiseni ihmisen auttamiseksi - alan maailman laajuisesti kehumaan Suomalaista terveydenhuoltoa. Tuota päivää tosin ei ole tulossa - ei lähimaillakaan.

 Jostain syystä oloni on parantunut menneen viikon aikana. Kuulo tosin on selkeästi heikompi kuin puoli vuotta sitten ja sitähän ei enää saa takaisin. Mutta ainakin olo on parempi. Tosin vaikea tietää, kuinka pitkään parempi olo kestää ja kuinka kauan kestää, että kuulo katoaa kokonaan. Päätin tänään, että jos vointini on tulevina päivinä näinkin hyvä, niin olkoon - täyttä työpäivää vain eteenpäin, niin raha ainakin riittää elämään. Uniongelma. Olen yrittänyt taistella uniongelmaani vastaan ihan ilman unilääkkeitä - mutta epäonnistunut. Tällä hetkellä käytän pienen sirun verran jotain antihistamiinipitoista, joka nukuttaa minut eikä aiheuta kamalasti jälkivaikutuksia aamulla. Johtuu todella pienestä määrästä. Kun menen nukkumaan yhdeksän jälkeen, niin herään virkeänä siinä yhdentoista maissa yöllä. Edellisyönä päätin mennä nukkumaan tuon kellon ajan jälkeen, jolloin kyllä - tunsin miten sisäinen järjestelmäni lämpeni ja sitten viileni yllättävästi. Viilemisen jälkeen nukahdin vasta ote

 Katson televisiota tässä eilen. Siellä eräs mies esitti mielipiteen, että mahdollisuus ottaa itse verikokeita ilman lääkärin lähtettä on turha. Syynä oli ajatus, että aina pitää olla lääkärin lähete. Miksi - kysyn. Lääkärillä käynti kaksi kertaa on melko kallis tapahtuma, mikäli tieto siitä, että kaikki on kunnossa pitäisi käydä pyöräyttämässä lääkärin kautta. On monia testejä, joissa ei välttämättä tarvita lääkäriä tai mikä parempaa - lääkärille voi mennä sen jälkeen kun testit on otettu. Tietyissä perussairauksissa lääkärin tuominen mukaan joka ikiseen näytteen otto on täysin turhaa. Jos tässä maailmassa oikeasti olisi ns. hoitavia lääkäreitä, joille pääsee yksinkertaisesti ja joihin myös voi luottaa - ja muistinko sanoa ovat saavutettavissa tarvittaessa - silloin voisin ehkä pitää ajatusta verikokeista ilman lähetettä typeränä. Mutta tässä maailmassa hoitavia lääkäreitä on todellisuudessa todella vähän.  Verikokeet ilman lähetettä ovat syntyneet siitä tarjonnan puutteesta, jonka ny

 Pienten verisuonten tauti on salakavala ystävä. Nyt viimeisimmän mangneettituloksen jälkeen tuloksessa radiologi painotti, että kysymys mitä todennäköisemmin viittaa pienten verisuonten tautiin. Niin itse joutuu tulkitsemaan noitakin tietoja lopulta. Ensimmäisessä kysymyksessä oli hieman samanlainen vastaus - mutta sitä ei koskaan kerrottu pienelle potilaalle - nimittäin mitä se tarkoittaa. Positiivista on, että minulla ei ole kuulohermonkasvainta, jota pelkäsin jonkun verran aikaisemmin. Mutta minua oikeasti suututtaa, että neurologit eivät vain voineet painottaa minulla olevan todennäköisesti pienten verisuonten tauti. Ja tätä kirjoittaessani tuota epäilyä ei vieläkään ole kerrottu.  Eli vaikea olotilani siis johtuu todennäköisesti aivojen hapen saannista ja siitä, että verisuonet ahtautuvat.  No olen onnellinen että  kysymys ei ole kasvaimesta. Mutta toisaalta nyt tämä merkitsee sitä, että ihminen jonka elintavat ovat olleet luokkaa: juoksen paljon, en käytä kahvia, en käytä alkoho

 Olen miettinyt alanko kirjoittamaan tätä blogia myös englanniksi. Olen ollut maissa missä on vähän Suomea huonompi terveyden hoito noin hygienian kannalta - mutta ehkä muulla tasolla niissäkin oikeasti on Suomea parempi terveydenhuolto. Puhun kehitysmaista joilla ei ole varaa rakentaa infrastruktuuria kunnolla, mutta jossa voidaan kuitenkin ottaa hoitaminen vakavammin ja toisinaan vastuullisemmin. Suomalaisen terveydenhoidon vertaaminen kehitysmaiden terveyden hoitoon voisi olla mielenkiintoista ja auttaa joitakin tahoja näkemään. etteivät heidän ongelmansa ole niin pahoja kuin luulevat. Mutta totta on, että hygienia ja infrastruktuuri auttavat hoitamisessa - ja siltä osin Suomen terveyden hoito voittaa nämä maat. En jaksa kuitenkaan kirjottaa tätä englanniksi. Jos joku oikeasti alkaisi lukea blogia, niin englanniksi kirjoittaminen ehkä herättäisi todellista keskustelua Suomalaisen terveydenhoidon tilasta. Mutta voimavarani eivät vain tällä hetkellä ole sillä tasolla, että jaksaisin p

 Päivän mietintänä on kysymys, mikä oikeasti on lääkärin vastuu. Luin tällaisen kirjoituksen jostain netistä:  "   Vaikka potilasta tulee hoitaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, lääkärin vastuu hoidosta on jakamaton. Lääkäri ei ole koskaan vain konsultti, vaan aina potilasta hoitava ammattilainen, jonka yksi työväline on ammattitaito. Lääkärin tulee kertoa oma näkemyksensä tavalla, joka antaa potilaalle tietoa, turvaa ja toivoa. Kiire ei sitä estä." Oma näkemykseni todellisuudesta on, että lääkärit pitävät itseään vain konsulteina. Eli eivät ota mitään vastuuta edes julkisella puolella. Tai no ehkä terveyskeskuslääkärit yrittävät ottaa jonkilaista vastuuta - mutta sen jälkeen en ole viime aikoina törmännyt kovin moneen vastuun ottavaan lääkäriin. Sanalla vastuu tarkoitan, sitä että lääkäri olisi jotain muuta kuin konsultin ja yhden lausunnon antava asiantuntijan roolissa. Lääkärilehdessä tästä on joskus kirjoitettu mielenkiintoisesti. Siinä on havaittu konsultaation ongelm

 Olen huomannut että lääkärin lausuntoihin tulee teksti 'suunnitelma' aina toisinaan. Olen paljon miettinyt niiden tarkoitusta, sillä minusta näyttää (omasta näkökulmastani tällä hetkellä), että ainoa ihminen, jota suunnitelmaa toteuttaisi olisi potilas. No tämä tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että kun joutuu loikkimaan yksityisten lääkärien tykönä ja nämä kirjailevat kaikenlaista ylös, niin kaikenlaisella ei juuri näytä olevan mitään tarkoitusta. Joskus nuo suunnitelmat ovat niin huvittavia, että laittaa miettimään, onko lääkäri ihan oikeasti ollut selvin päin niitä kirjoittaessaan. Kirjoitan tätä koska viimeisimmässä lausunnossa on ihan toimiva suunnitelma. Oikeasti toivoisin että joku lähtisi toteuttamaan asiaa. Mutta tiedän, että jos joku toteuttaa suunnitelmaa, niin se olen vain minä itse. Julkinen terveyden hoito katsoo ilmeisesti jotenkin noita suunnitelmia, mutta toisinaan ihminen saattaa olla jo kuollut, että pääsee käymään julkisessa terveydenhoidossa - ja yksi käy

 Dormix auttoi nukkumaan tänä yönä. Laitoin tablettia palasiksi ja testasin ehkä 6 mg annosta. Nukuin omituisesti, mutta nukuin. Mietin syitä, miksi tätä lääkettä pitäisi käyttää maksimissaan 7 päivää. Liittyy todennäköisesti mahdollisiin sivuvaikutuksiin. Atarax oli tehokasta myös pienellä määrällä, mutta aiheutti jonkilaista levottomuutta lihaksistossa. No ensi yönä yritän ottaa Dormixia puolet tuota 6 mg annoksesta. Pidän todennäköisenä, että nukun silläkin yhtä hyvin. Ongelmani ei ole se, että en periaatteessa nukahda ilman lääkkeitä, vaan se että jostain syystäni ruumiini ei enää halua nukkua kuin pieniä paloja kerrallaan ja pienen palan jälkeen nukahtaminen onnistuu taas jonkun ajan kuluttua, mutta ei niin että nukuttaisi, vaan niin että nukahdus tulee hieman yllätyuksenä. Silloin joskus tämän alettua yritin vähän aikaa elää ongelman kanssa, mutta se kävi kahdessa päivässä ylipääsemättömäksi. Ruuminii ei kestänyt asiaa, koska olin aina pystynyt nukkumaan 7 tunnin öitä juuri ilman

 Onnistuin nukkumaan päivällä jonkin aikaa, mikä paransi oloani. Istuin hetken katsomassa televisiossa, missä nainen selitti, että olisi aika keskustella, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Itse en haluaisi elää sellaisessa kyynisessä ja muita ihmisiä päähän potkivassa maailmassa kuin tämä meidän yhteiskunta on. Mutta totta on, että olen nähnyt yhteiskuntia, jossa ihmiset ovat todella mukavia, mutta heidän sisällään on vallan halua ja ahneutta aivan toisella tasolla kuin Suomalaisessa yhteiskunnassa. Voi olla, että mitään ratkaisua tähän maailman potkivuuteen ei ole. On vain synkeitä kohtaloita, kuten omani. Ja ihmisiä, joiden tehtävä olisi välittää ammatikseen, mutta he useille heille ihmiset ovat ohi meneviä muistoja tai unohduksia - vailla mitään merkitystä. Tai mahdollisuus elää rikkaampaa elämää ja tehdä rahaa enemmän. Erillaisia yhteiskuntavastuita on kokeiltu maailman historiassa useita. Ovatko ne koskaan oikeasti toimineet. Epäilen. Masentava näkemys maailmastamme vai mi

 Olen sitä mieltä, että hoitojärjestelmien rahojen tulisi pitäisi olla sidottu onnistuineisiin hoitotuloksiin. Ja jokaisen potilaan kohdalla hoidon onnistuminen pitäisi varmentaa paremmin kuin nykyisellä järjestelmällä. Pelkästää hoitoon pääsy ei saisi olla kriteerinä, sillä silloin hoito pyritään suorittamaan mahdollisemman nopeasti ilman, että sillä juur on tulosta. Otetaan esimerkki. Lääkäri, jolla on vastaanottoaika. Lääkärille tulee ihminen - aikaa on vastaanotolla 20 minuuttia ja se maksaa maltaita. Jos vastaanotolla ei tulosta tule kuin lääkärin kukkaroon, niin vastaanotto on täysin merkitysetön, sillä se ei edistä minkään laista vastuuta. Jos raha tulee sen sijaan vasta sen jälkeen,kun todellisia tuloksia on saatu, niin vastuu kasvaa merkittävästi. Tällä hetkellä lääkärin vastaanotoilla ei ole minkäänlaista takuuta. Lääkäri voi kirjoittaa jonkun suunnitelman, mutta onko suunnitelma kunnollinen tai saati toteutettava todellisuudessa on aivan toinen juttu. Useissa muissa ammateis

 Päivän mielenkiintoisin kohta oli, että minulla on lievä asentoriippuvainen obstruktiivinen uniapnea. Kysymys kuuluu auttaako tuon asian tietäminen minua mitenkään? Heräänkö joka yö uniapnean takia öisin? Niin tuo olisi se positiivien toivomus, että elämäni rakentuisi vain uniapnea häiriön ja vaikka menigerin taudin rajoihin, jolloin jollain tavalla kumpaakin voi hoitaa. Ja saisin elämäni takaisin. Unelmissa on kiva elää. No mri:n tulokset ovat tulossa - varmaan ne löytyvät jostain järjestelmästä. Kävin kaupunkilla. Kävin syömässä ja katsomassa kirjakaupassa. Facereita kuhisi koko keskusta täynnä, mutta ne näyttävät hieman lannistuneen näköisiltä. Varmaan homma ei ole niin mukavaa, kun katu on vastaavaa väkeä täynnä ja ihmiset näkevät punaista. Mietin uniapneaani. Todennäköisesti joudun sitäkin hoitamaan itse ilman että kukaan on apunani, jos nyt pysyn hengissä tai järjissäni niin kauan. Voi olla että järkeni sumenee tässä olotilassa pian. Jos Suomessa oikeasti olisi toimiva terveyden

Hermoratatutkimus oli hauska. Tutkimuksen tulos oli kaikesta huolesta vapauttava, eli mitään suoranaista hermostoa tuhoavaa tautia minulla ei ollut. Muistan kuitenkin tutkimuksen siksi, että lääkäri oli kiva. Hän oli niitä harvoja lääkäreitä, jotka tämän kuoleman vaelluksen aikana ovat olleet kivoja. En tarkalleen muista enää, missä kunnossa olin tutkimuksessa. Todennäköisesti vaelsin samassa pilvessä, missä vaellan tätä kirjoittaessani. Pilvi sanalla en tarkoita lääkkeitä, vaan tilaani, joka vanhasti tuntuu siltä kuin olisin lääkehumalassa. Johtuu kai siitä, että uni ei ole toiminut kuukausiin. Lupsakka tyyppi, joka puhui kesästä ja kyseli elämästäni. Hän pahoitteli että tutkimus aiheutti sähköiskuja. 'Pidätkö kalastelusta?' muistan hänen kysyneen. Kerroin että meillä oli mökki, jonka vesiltä sai kuhaa. Kuha oli hyvää nuotiolla paistettuna. Olin ollut tyytyväinen, että hermoradat olivat olleet kunnossa. Uskoin tuolloin vielä vahvasti, että tyroksiinin arvon nosto parantaa lopu

Ihminen jaksaa mahdottomia olosuhteita, koska on vain kaksi mahdollisuutta joko kuolla tai jaksaa. Itse olen miettinyt viime päivinä jo, että tuo viimeinen vaihtoehto voisi olla ihan hyvä. Kestin lapsena yhdeksän vuotta kiusaamista koulussa ja sitä, että silloinkaan kukaan ei oikeastaan välittänyt kohtalostani. Mietin että sitten vanhempana voin nauttia elämästäni - ja kyllä minulla on ollut elämässäni paljon hyviä ja onnellisia hetkiä. En ole enää varma, onko elämässäni enää onnellisia hetkiä. Haluaisin uskoa niitä olevan. Kun eilen menin taksilla kohti mangneettikuvantamista tampereella, minulla oli mukavia keskusteluja taksikuskin kanssa. Mietin että olipa kiva rupatella. Miehelläkin oli ollut omia ongelmiaan. Hän oli aikoinaan ollut kattohommia tekemässä raksalla, kun lopulta selkä meni niin huonoon kuntoon, että piti vaihtaa alaa. Hänestä oli tullut taksimies. Kerooin taksille elämästäni. Ajoista ulkomailla, kaikesta hauskasta mitä olin kokenut. Mietteistäni jyväskylästä. Elämästä

 En ole vielä ollut kuulemassa, onko minulla kuulohermonkasvain. En tiedä miten tieto muuttaisi oloani. Jos minulla ei ole kasvainta, niin kukaan ei tutki minua ja makaan kuolemassa sängyn pohjalla. Jos minulla on kasvain minkään ei todennäköisesti muutu lähiaikoina ja kun muuttu todennäköisesti huonompaan suuntaan. Koska minulla ei ole ketään, jolta saisin mitään apua voimattomina hetkinäni tulevaisuudessa, niin tulen kuolemaan sängyn pohjalle tätä päiväkirjaa kirjoittaen. Ja tätä päiväkirjaakaan ei kukaan todennäköisesti lue. Maailmassa on hyvin vähän ihmisiä, jotka haluavat oikeasti auttaa toista. Puhuin kriisipuhelin mobilen ihmisen kanssa pahimpana tuskan hetkenäni - halusin purkaa itseäni.  Se oli ainoa paikka, mihin saattoi hetkeksi tiputtaa tuskaansa. Hänkään ei ollut kokoajan puhelimen äärellä, vaan oli hetki, kun hän oli tekemässä jotain muuta ja antoin minun purkaa itseäni puhelimeen. Saatoin kuvitella jonkun kuuntelevan. Mutta siitä huolimatta, olin onnellinen että sain pur

 Tänään on torstai jyväskylässä. Tämä tarina on tosi eikä fiktiota. Kaikki alkoi maaliskuun lopulla aivan yllättäen. Minua oli pidemmän aikaa väsyttänyt - olin epäillyt syyksi kilpirauhasen vajaatoimintaa - jota sairastan. Lisäksi minulla oli ollut vähän huimausta marraskuusta lähtien. Ensin maatessani sänkyssä ja sitten silloin tälloin liikkuessani. Maaliskuussa kävin terveyskeskuslääkärillä, joka sanoi huimauksen vain olevan jotain roskaa korvassa, joka hiljalleen asettuu. En muista kuunteliko hän, että huimausta oli ollut jo pidemmän aikaa vain tuliko asia edes puheeksi vai kysyikö hän edes sitä. Myöhemmin hän soitti minulle puhuttuaan sisätautilääkärin kanssa ja kehoitti nostamaan tyroksiiniannostani 50 mikrogrammalla kahtena päivän viikossa. Se ehkä auttaisi väsymykseeni. Silloin keskiviikkona, kun otin väsyneenä tyroksiiniannosta kaikki alkoi - tai ei ihan vasta perjantaina oloni alkoi olla outo. Luulen että rintaa alkoi silloin painaa. Seuraavalla viikolla helvetti alkoi. Olin k