Nukkumista

 Kun lääkärien unilääketaidoista ei ollut apua - eli kukaan ei oikeasti kuunnellut ongelmaani ja oikeasti miettinyt, minkälaisesta lääkkeestä voisi minulle olla apua - piti kaivaa aine itse esiin.

Doksepiini on unilääkkeeni nimi - otin sitä illalla noin 1 mg, joka ei tosiaan auttanut minua nukkumaan, mutta paransi vähäisen uneni laatua. Parasta aineessa oli mielestäni tuolla pienellä annoksella, että se pakkottaa käyttäjän itse löytämään nukahtamisen; sekä että uni selvästi lopulta tulee, vaikka siinä kestäisi kauan; sekä että aine rauhoittaa mieltä. Sehän on kuitenkin ahdistukseen suunniteltu ikivanha mielialalääke. Mikä onkaan ahdistavampaa kuin se, että pelkää ettei nukahda.

Hankin itselleni tarkan vaa'an, jolla voin mitata unilääkkeen kokoa. Näin ollen pystyn pikku hiljaa vähentämään lääkettä, kun mahdollisesti saan lopulta oikeasti unta. Eli tavoitehan on nukkua ilman mitään lääkkeitä - ehkä melatoniini voi olla pienellä määrällä lopulta tarpeen.

Tämä on siis suunnitelmani, joka onnistui löydettyäni kovan etsintäoperaation jälken yhden lääkärin, jolla oli keskustelutaitoa. Kiitos että nykyään etäyhteydet ovat mahdollisia. Hän kirjoitti minulle juuri sellaisen reseptin, jota toivoin.

Nyt sitten pitää katsoa, millä tavalla uneni rakentaminen alkaa toimimaan. 

Viime yönä kuuntelin äänikirjaa - valitsin satunnaisen elämäkertateoksen ja laitoin pyörimään hiljaisella äänellä - ja keskitin huomioni äänikirjaan ja rentoutumiseen ehkä miettinyt mitään asioita. Nyt aamulla, vaikka oikeaa unta ei paljon tullutkaan, olo on kohtalaisen virkeä. Ennen aamuyötä ja nukahduspistettäni kävin todennäköisesti useita kertoja ns. mikrounissa - eli jollain lailla nukuin juuri huomaamattani. 

Aamuyöllä yhden aikaan minulle tuli levoton olo tunne, jonka olen tulkinut johtuvan jostain sisäisestä prosessistani. Noihin aikoihin olen viime kuukausina alkanut herämään pakosta. Tähtäimessäni on nyt löytää rytmi, jolla väännän tuohon aikaan tapahtuvan ongelman toiseen aikaan ja pystyisin taas nukkumaan normaalisti kuten olen tehnyt koko aikaisemman elämäni aikana. Tai ainakin toisella tavalla normaalisti. 

Uskon hiljalleen saavani päiväelämäni myös oikeaan rytmiin. Edellispäivänä tein jotain, mikä oli tavoitteeni koko kaamean kevään aikana. Kävin kaukana kotoa, mökillä. 

Alan nyt maistelemaan oloani päivisin ja katsomaan saanko rakennettua itselleni takaisin vahvan päiväkunnon, jolla voin taas matkailla. Oloni ei ole kovinkaan mairitteleva ja joudun yhä miettimään hoitoa itselleni - kiitos suomen todella heikon terveydenhoitojärjestelmän. Mutta näillä mennään. Katsotaan mitä huominen tuo. 

Lue aina ensin https://kuolevanblogi.blogspot.com/2021/07/ensimmainen-postaus.html