Pientä epätoivoa.

 Olen nukkunut jo jonkin aikaa kohtalaisen hyvin, käyttäen 0,7 mg doksepiiniä. Kyllä, melko pieni annos, jota aion hiljalleen edelleen pienentää. Tänään menen tuon määrän alle.

Mutta vaikka olen nukkunut ihan kohtuullisesti, niin oloni ei ole parantunut merkittävästi. Aina välillä on ns. normaalin suuntainen olo, mutta melko nopeasti perään iskee jonkilaista pahoinvointia. Sanalla pahoinvointi tarkoitan epämielyttävää oloa, jota en oikeastaan voi kovin tarkasti määrittää. Se on epämukava olo.

On melkoisen turhauttavaa ymmärtää, että tässä maailmassa vain sattuma ratkaisee asioita.

Tänään positiivista oli se, että pahempia tuskaoireita ei ollut. Enemmänkin minua on alkanut nukuttamaan. Onkohan se hyvä merkki vai huono merkki.

Saa nähdä.

Tänään pakotin kuitenkin itseni neljän ja puolen kilometrin lenkille. Vielä vuosi sitten juoksin puolimaratonin aika kevyesti - nyt pieni lenkki tuntuu raskaalta. Minulla oli tapana juosta kymmenen kilometrin lenkkejä viikottain muiden lenkkien ohella. Nyt juoksen lyhyen lenkin kerran viikossa.

Ja vaikka vielä pari vuotta juoksin millä mitalla, niin lihoin. Nyt olen koko kevään maanut sängyssä ja sen jälkeen olen jollain tavalla onnistunut taas liikkumaan - ja laihdun. Jotenkin epäloogista.

Monenlaisia väitteitä voisi heittää.  En jaksa enää pohtia, mikä voisi olla totta. Ainakin aion taistella oloani vastaan viime hetkeen asti.

Ihmisiä on ennenkin tullut kuntoon tahdon voimalla. Ehkä sellainen ihme tapahtuu taaskin.

Tai sitten ei.

Tämä oli tänään tällainen pohdinta. Jos tämä on jokin pienten suonten taudin potkaisu sen seurauksena, että tyroksiini arvot olivat liian matalat pari vuotta - niin silloin minulla on mahdollisuus vielä palata elävien kirjoihin liikunnan ja tarkan elämän säätelyn kautta.  Tyroksiini arvojen pitäisi olla nyt paremmat.

Ehkä epätoivoon ei ole syytä.

Ja toisaalta, vaikka olisikaan, niin olisiko epätoivosta mitään apua. Todennäköisesti siitä olisi yhtä paljon apua kuin lääkäreistä - eli ei mitään apua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Talvi lähestyy

Katsaus menneeseen vuoteen

Doksepiini