Kuolevan blogi

Tekstit

Katsaus menneeseen vuoteen

Tänään olo on aika kamala. Tuli nukuttua 9 tuntia, mutta sekään ei helpottanut oloa. Korvat soivat ja pää on aivan sekava. Ajattelin kirjoitella tähän ylös menneen vuoden tapahtumia. Vuoden alku puolella minua vaivasi yhä kasvava väsymys ja kylmyys, tyypillisiä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Kävin mielettömän väsymyskohtauksen jälkeen päivystyksestä, josta sain taskuni vain lämmintä kättä. Päivystys ei pystyisi auttamaan minua, vaan minun pitäisi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen. Siellä voitaisiin tehdä hormoonitestejä, päivystyksessä sanottiin. No, meikäläinen meni pari viikko myöhemmin terveyskeskukseen, jossa toistaidoton lääkäri otti minut vastaan. Hän oli konsultoinut sisätautilääkäriä, joka oli tuumannut, että nostetaan tyroksiiniannostusta - hatusta heittän selvästi, sillä heillä ei tietenkään ollut mitään tietoa siitä, mikä olisi oikea nosto ja olivatko oireeni todella kilpparin oireita. Nostin heidän ehdottomansa määrän. Kaksi kertaa viikossa 50 mikrogrammaa lisää. Ja

Miksi asiat on tehty vaikeiksi

Luin jostain kirjoituksen hallituksen ihan mahtavasta ideasta, jolla julkisen puolen jonot saataisiin pois. Mietin itsekseni, että ongelma ei suinkaan ole jono, vaan yksinkertaisesti se, että lääkärien varausajat niin julkisella kuin yksityisellä puolella liitelevät viikkokausissa. Kun systeemi on rakennettu jonottelun päälle ja lääkärit pitävät itseään vain konsultoijina eivätkä hoitohenkilökuntana, niin lopputulos on huono systeemi. Kun kaikki on keskitetty mahdollisemman laajalla joukolle ihmisiä, niin tulos on entistä huonompi. Laaja hajautus olisi parempi ratkaisu - siis todella hyvä hajautus, joka tietenkin on kallista ja mahdontonta toteuttaa. Ainakin minusta on turhauttavaa, kun odottaa aikansa ja menee sitten lääkärille - ja lääkäri ei tee yhtään mitään - vain juttelee mukavia ja toteaa, että ei tässä mitään kummempaa. Eli oikeasti ihminen väsyy yrittää lääkärille pääsyä, jos käynnin lopputulos on ihan sama kuin olisi jättänyt käymättä - paitsi että pitää maksaa jokin maksu.

Pientä masentelua.

Nukuin huonosti. Onnistuin kuitenkin nukkumaan seitsemän tuntia ja vielä nukkumaan vielä päivällä sen verta, että varmasti yön univelat tuli hoidettua. Luulen että uniongelma johtui siitä, että liikuin edellispäivänä liikaa eikä ruumiini ollut riittävästi asettunut nukkumaan mennessä. Sellaista pientä liikkumista, joka olisi lähinnä ollut kevyttä ulkokäymistä ennen kuin tämä kaikki alkoi. Eli minua masentaa, että minulla on olo että olen menettänyt kaiken sen mitä minussa oli vielä vuosi sitten. Ja nyt vielä on epäily, että pitäisi nostaa unilääkkeeni annostusta - mitä en kuitenkaan ole valmis tekemään. Ainakaan vielä. Annokseni on tällä hetkellä pieni, mutta pieni annos antaa toiveita, että en tarvitsisi enää unilääkettä ja alkaisin paranemaan. Mutta oikeasti, paranenko koskaan? Tänään oli vähän niin kuin normaalin tuntuistakin. Ja verrattuna siihen, että joitaki kuukausia sitten nukkuminen oli lähestulkoon mahdotonta - nyt tilanne on aika hyvä. Mutta haluaisin elää kuten olen eläny

Positiiivisuutta ilmassa?

Vaikka olen arvostellut lääkäreitä paljonkin blogissani, niin hyviäkin lääkäreitä on kuitenkin olemassa. Olemmehan kaikki vain ihmisiä. Jotkut ovat huonompia ammatissaan kuin toiset. Valitettavaa on, että huonompia on paljon enemmän kuin hyviä. Mutta kevään aikana kaivoin itselleni oman hoitavan lääkärin esiin, jonka olen hiljalleen ajannut sisään tehtäväänsä. Päätin heittää kaikki ns. työterveyslääkärit roskakoppaan, koska käytännössä työpaikan vaihtaminen aina muuttaa kaikki. Olenkin nykyään puhtaasti työterveyshuoltojärjestelmää vastaan siinä mielessä, että työnantaja valitsee järjestelmän. Olisi paljon yksinkertaisempaa, jos työntekijälle annettaisiin tietty määrä rahaa ja hän voisi itse valita haluamansa työterveyssysteeemin. Kilpailutus heittäisi roskakoppaan kaikki surkea työterveyshuollot, sillä kun käyttäjät valitsisivat huollon eikä työnantaja niin palvelun hinta vs. laatu alkaisi oikeasti ratkaisemaan. Itse päätin tehdä tämän jutun hakemalla vain yksityisen lääkärin itselle

Erään toisen ihmisen tarinaa

Kuulin kertomuksen - jälleen kerran rakkasta paikallisesta sairalastamme ja sen niin mahtavasta neurologian poliklikasta. Eräs henkilö oli sairastanut taudin X - en kerro tautia tässsä, koska en halua ihmistä tunnistettavan tai että tämä kirjoitus aiheuttaisi hänelle minkäänlaisia ongelmia. Mainittakoon että kyseinen tauti aiheuttaa oireita, joita voisi jälkikuntouttaa esimerkiksi neurologian poliklinikan puolelta. Lääkäri antoi lähetteen polikliniikalle eräälle henkilölle, joka sitten yritti lähetteen avulla päästä hoitoon tai kuntoutukseen. Mutta eräs henkilö potkaistiin kylmästi pois, koska tauti oli jo sairastettu eivätkä polikliniikka halunnut selvästi vaivautua sellaiseen asiaan kuin esim. kuntoushoito. Varmaankin niiden mielestä niiden asia ei ole hoitaa ihmisiä - Eli kuten monta kertaa olen ainakin paikallisesta neurologian poliklinikasta todennut: Ainoa asia, joka siellä osataan on heikko diagnostiikka ja itsensä kehuminen. Siihen se jää. No tässä kohdassa täytyy sanoa, että

Elämä potkii.

Kun päivästä toiseen korvat huutavat kuin palosireeni ja olo on heikko, niin kieltämättä alkaa hermot hieman heikentyä. Nukkuminen on elämäni riemuja nykyään. On päivän ehdottomasti paras hetki päästä nukkumaan. Ja vaikka herään pari kertaa yössä, niin nautin joka tajuttomuuden minuutistani. Sellaista on elämän riemut nykyään. Maanantaina on lääkärillä käynti. Vaikka luottoni lääkäreihin on matalalla, niin aina voi toivoa, että jokin ratkaisu tähän löytyisi - Jokin ihan oikea ja todellinen suunnitelma, joka oikeasti toisi parempaa oloa. No en voi kiistää, että tällä hetkellä oloni on parempi kuin keväällä, lukuunottamatta, että korvat kirkuvat koko ajan tällä hetkellä - mutta on hetkiä kun ne vaikenevatkin. Noita outoja hetkiä on ollut muutamia. Toivoa vai ei? Olen miettinyt, että voisin antaan jo periksi tämän elämän osalta ja siirtyä seuraavaan. En tiedä kauanko jaksan tätä menoa enää.

Hae tästä blogista