Nousevia arvoja

 Tyroksiini arvoni ovat noususuhdanteessa. Hieman veriarvot näyttävät viittaavan liikatoiminnan puolelle, mutta t3 näyttää aivan hyvältä. Pohdin aamulla muutanko tyroksiinilääkitystäni, mutta tulin siihen tulokseen, että en.

Tällaisessa kohdassa oikeasti kaipaisi neuvoa hoitavalta lääkäriltä. Olen tehnyt sellaisen yhdestä yksityisen sektorin lääkäristä, mutta kuten aina lääkärien ajat viipittävät kauas tulevaisuuteen saakka - eli lääkäriä yleensä ei ole saavutettavissa, kun sellaista tarvitsee.

Tuo lääkärien saavuttamattomuus käytännössä aiheuttaa Suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä sen, että hoitavaa lääkäriä ei ole sellaisissa ongelmissa, jotka kaipaavat paikoitellen nopeita liikkeitä. Koko systeemi on rakennettu sellaiseksi, että oletetaan hoitavan lääkärin käsitteen olevan tarpeeton.

Tai ehkä se toimisi, jos esimerkiksi olisi toimiva työterveyshuolto, mutta valitettavasti kaikki työterveyshuollot eivät ole hyviä tässä maassa. Minun työterveyshuoltoni on ihan selkeästi maan huonointa tasoa. Voi olla että tämä johtuu pelkästään työterveyslääkäristä. Eli jos saa huonon työterveyslääkärin itselleen ja julkinen terveyden hoito on käsittämättömän huono, niin tuloksena jää täydelliseen limpoon.

No, tulin siihen tulokseen, että koska t3 on siedettävällä tasolla, niin en vielä ala hyppimään seinillä. Otin yöllä kahden aikaa propralia olemattoman määrän - siis käytönnässä hieman pölyä. Sydänmeni syke oli tuon jälkeen laskenut jonkun verran alaspäin ja nukuin yhtä mittaisesti puoli seitsämään aamulla. 

Minulla on yksi näistä sovelluksista, joiden avulla voi seurata omia elintoimintojaan - eli yölliset sykkeet on nähtävissä aamulla.

Samoin jotain kevyttä informaatiota sykevälin kehityksestä. Luulisin propralin parantaneen sykeväliäni yöllä. Toki kyseessä voi myös olla psykosomaattinen reakointi. Illalla kun huomasin, mitkä verikokeen tulokset ovat, hermostuin hieman. Yöllä tuo propralin ottaminen saattoi rentouttaa minua enemmän kuin itse aine ja nukuin hyvin.

Psyykkisellä alueella kaikki on mahdollista.

Päätin odottaa viikon; käydä viikolla tarkistamassa vielä kerran arvot; ja mennä sitten vasta ensi maanantaina lääkärille. Luulen, että tässä tilanteessa on viisainta toimia alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Ikävä oikeasti on, että maassa on niin suuri määrää joko täysin kyvyttömiä lääkäreitä tai vain en-jaksa-välittää lääkäreitä, että oikeasti pitää pitkään harkita, kenen puheille uskaltaa mennä. Kokemukseni mukaan suurin osa lääkäreistä, joihin olen törmännyt ovat tuota viimeistä ryhmää: en-jaksa-välittää, joka tarkoitaa että heillä on jonkilaista lääketieteellistä pätevyyttä, jonka turvin he uskovat kymmenessä minuutissa tietävänsä kaiken ihmisestä jota katsovat. Tosiasiassa he ovat aivan pihalla ja yleensä heidän heittonsa ovat yhtä hyvät kuin satunnaisuusgeneraattori olisi luonut. Eli aivan korvattavissa huonosti toimivalla lääketieteellisellä ohjelmalla, jossa tekoäly olisi tosiaan satunnaisuusgeneraattorin tasoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Talvi lähestyy

Katsaus menneeseen vuoteen

Doksepiini