Hengitysongelmia.

 Tuntuu siltä kuin hengittäminen vaikeutuisi hiljalleen.

Se ei tunnu kivalta. Pohdin onko se psykosomaattinen oire.

Tapasin erään entisen työkaverin tänään ohimennen kaupassa. Hän kysyi kuinka voin.

Kerroin, että minulla on vain paha uniongelma. En kertonut muutta. 

Hän muisti minut siitä, että en sairastellut koskaan. Minä en juurikaan ollut töistä poissa.

Ja nyt olen ollut tänä vuonna sairaslomalla enemmän kuin koskaan elämässäni.

En todellakaan kertonut entiselle työkaverilleni, miten yritän joka päivä pinnistää elämään eteenpäin, vaikka minulla on aina välillä olo, että romahdan lattialle.

Äsken minun oli pakko levätä. Nukuin yöllä viisi tuntia, minkä päättelin johtuneen siitä, että ruumiini ei ole toipunut vielä eilisestä juoksulenkistä.

Siitä olemattomasta 7 kilometrin lenkistä.

Työkaverinikin oli nukkunut yöllä vain viisi tuntia. Se ei näyttänyt häntä pahemmin vaivaavan. Ei olisi minuakaan, jos ei olisi muita olotiloja mukana.

Olin aikoinani ylpeä siitä, että en koskaan sairastanut mitään.

Olisikohan minun pitänyt sairastaa enemmän?

Kun nousin ylös levolta, hengitysongelma iski. Samoin epämääräiset pistelyt ihon alla siellä täällä.

Mietin mahdanko nändä enää ensi kesää.

Olen alkanut vahvasti epäilemään asiaa.

Ensi viikolla minulla on lääkäriaika. Tiedän jo etukäteen, että aika on täysin turha. Mutta toivossa on hyvä elää. Ehkä jokin selitys löytyy tai ehkä joku todistaa että olen vainoharhainen ja hullu.

Ehkä reagoin vain liian voimakkaasti tyroksiinitason vaihteluihin.

En tiedä.

Olisin onnellinen jos joku kertoisi minulle, mikä minulla on. Sen takia menen sinne lääkärille. Toivon takia.

No, minä taistelen silti, sillä sekin on osa toivoa.